The Rollstons julkaisee materiaalia vapaaehtoista maksua vastaan

Tiedote 12.10.2007


The Rollstons julkaisee verkkosivuillaan kahdeksan uutta, aiemmin julkaisematonta biisiä mp3-muodossa vapaaehtoista maksua vastaan.

The Rollstons: Song Folks Xtras
track listing:
01 Homeless
02 Fish eye lens
03 These candies don’t rot
04 Bugs ‘n the Bunny
05 Fable
06 Turkish delight
07 Navel contemplator
08 Drinkin’ buddies 4ever










The Rollstons palaa!

Tiedote 14.5.2007


Song Folks CD

Vuonna 2004 julkaistun Taping Treesin jälkeen pienellä liekillä hehkunut The Rollstons palaa uusi albumi kainalossaan. Jyväskylässä syntynyt ryhmä siirtyi Tampereelle ja nauhoitti klassisen lo-fi CD:n. Song Folks on purkitettu treenitilassa Suomen Trikoolla sekä Mikon ja Katjan kotona.

”Taitaa suhista?” Kyllä. Tuo suhina on ollut osa yhtyettä alusta asti, jo paljon ennen muita. Edellisen levyn aikaan se vain oli lainassa Pablon korvassa.

Levyllä The Rollstons on Mikko Valo, Panu Artemjeff, Kalle Lehtinen, Tuomas Valo ja Huli. Keväällä 2007 laitumelle päästetään myös Juho Kaitajärvi sekä Ivan Bavard, jonka passia työministeriö vahtii elokuun loppuun asti. Ainoa vierailija levylle päätyneissä kappaleissa on Iggy-kissa, joka ilmoittaa lempikirjakseen ”Virtahepo olohuoneessa”. Kappaleet on miksannut ja masteroinut Aleksi Salo.

Yhtyeen tavaramerkiksi muodostunut matemaattisen tarkka soitto on nyt nostettu entistäkin suurempaan rooliin. Myös sanoitukset ovat lähempänä sudokua kuin sanaristikkoa. Omasta tilastaan huolestunut itsensäparantaja on malttanut jättää tilaa myös musiikille.

Song Folks on arjen soundtrack. Se koostuu pienistä ajatuksista, kokeiluista ja huomioista, joiden merkitys paljastuu kun pysähtyy kuuntelemaan ja ihmettelemään. Levy on peippailua, jallittelua, ja lopulta ainoa päämäärä on meno itse.

Song Folksin julkaisee helsinkiläinen Brunamosse IF, jonka taustalta löytyy neljä kulttuurin raskaansarjan moniottelijaa. Kyseessä on merkin ensimmäinen julkaisu sarjassa Kulttuurin kuolonkorina - ”As a Death Basket Of Culture”.

Ei ne juomat vaan ystävät! Drinkin´ Buddies 4ever!

Song Folks ilmestyy keskiviikkona 23.5.